Urheilukimara

Venäjän Grand Prix Sotshissa jätti karvaan maun formulafaneille, myös ei-suomalaisille. Valtteri Bottas päästi tallimääräyksellä Lewis Hamiltonin edelleen kierroksella 25. Oliko tähän edes tarvetta ottaen huomioon britin suuren johdon MM-sarjassa? Ei sanon minä.

Muutenkin kisa oli värittömän oloinen. Molemmista Ferrari-kuljettajista ei ollut haastajiksi. Vettel kolmas ja Räikkönen neljäs. Päivän kuljettaja ansaistusti Max Verstappen. Teini-ihme nousi joukon perältä viidenneksi ja olisi voinut päästä podiumille, mikäli olisi ainoan pysähdyksensä tehnyt muutamaa kierrosta suunniteltua aikaisemmin. Kunniamaininnan saa myöas Sauberin Charles Leclerc, joka ajoi komeasti seitsemänneksi ja ohittamalla alkuvaiheilla näyttävästi Haasin Kevin Magnussenin.

Mestaruus on jo selvä, joten nautitaan kauden viimeisistä kilpailuista. Heti ensi sunnuntaina ajetaan suosikkiratoihini kuuluvalla Suzukalla Japanissa. S-mutkat, Degner-kaarre, Lusikkamutka, 130R sekä viimeinen shikaani. Oi, mitä paikkoja ajaa ajopeleissä.

Sitten muihin aiheisiin. Golfin klassinen reikäpelikilpailu Ryder Cup päättyi Euroopan voittoon Pariisissa. Eurooppalaisten parhaita olivat nelinpelissä onnistuneet Francesco Molinari ja Tommy Fleetwood. Edeltävän viikon PGA-kilpailun voittaneella Tiger Woodsilla el peli kulkenut. Kahden vuoden kuluttua kilpaillaan Yhdysvalloissa ja tuolloin ”jenkit” ovat vahvoilla.

Naisten koripallon maailmanmestaruuskilpailuissa yksi oli ylitse muiden. Yhdyvallat otti historiansa 10:nnen mestaruuden näytöstyyliin voittamalla Australian lukemin 73-56. He eivät häninneet kertaakaan turnauksessa. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin Breanna Stewart.