RSS Feed

Kansa onnesta sekaisin

0

toukokuu 28, 2019 by Henri Miettinen

Pienen Cappuccinon voimalla kirjoittelen tätä postausta siitä, mikä sai suomalaiset pomppimaan nahkaisilla sohvillaan. Kyseessä olivat jääkiekon MM-kisat, jotka siis omasta mielestäni ovat eurooppalaisen kiekkokauden huipentuma, vaikka Kanada ja Yhdysvallat osallistuvatkin.
Suomi teki aikamoisen suorituksen ja voitti kultaa ”tuntemattomista” pelaajista koostuvalla ryhmällä. Jokerien Marko Anttila nousi kulttimaineeseen ratkaistessaan kaikista tärkeimmät pelit eli puolivälierän Ruotsia vastaan sekä välierän ja finaalin huippukovia Venäjää ja Kanadaa vastaan. Nyt kaikki varmaan ryntää ostamaan Mörkö-mukejä ja postailee Twitteriin Mörkö-aiheisia kuvia.
Jatkoajan kollega Herkko Hanhikoski vertasi mestaruutta vuoden 1980 Miracle on Iceen ja ihan aiheesta. 39 vuotta sitten Yhdysvaltain yliopistopelaajista koostuva ryhmnä voitti legendaarisen punakoneen ja voittomaalin tekijä oli Mike Eruzione. Youtubesta löytyy tallenne ottelusta ja tästä on tehty eokuva, jossa edesmennyttä valmentajaa Herb Brooksia näyttelee Kurt Russell. Tässä kuvakooste juhlahumusta. Finaali oli ainoa, minkä katsoin televisiosta, muut pelit kuuntelin radiosta.

Sitten muuta urheilua. Formula 1:sten Monacon GP oli umpitylsä. Lewis Hamiltonin auton renkaat tuntauivat kestäneen ikuisesti ja hän otti voiton helpontuntuisesti. Kun hän pysähtyi pääsuoralle jäähdyttelykierroksen jälkeen. Renkaat todellakin olivat muruina. Sebastian Vettel oli toinen ja Valtteri Bottas ajoi näkymättömän oloisen kilpailun ollen neljäs. Max Verstappen tuli toisena maaliin, mutta viiden sekunnin aikasakon johdosta hänet pudotettiin nelänneksi. Positiivisinta oli McLarenin Carlos Sainzin kuudes sija ja Toro Rosson Alexander Albonin 8:s sija. Thaimaalainen on osoittanut olevansa tallipaikan arvoinen ja hän on muutakin, kuin joku maksukuski, jonka palkan maksaa energiajuomajätti.

Indy 500 kilpailu tarjosi ohituksia, rinta rinnalla-ajoa sekä monen auton kolarin, kun 176. kierroksella Graham Rahal, Felix Rosenqvist, Zach Veach, Sebastien Bourdais kolaroivat. Penske-talli otti 18. voittonsa ja toisen peräkkäisen kun Simon Pagenaud ylitti maaliviivan ensimmäisenä. Voiton kunniaksen hän joi perinteiseen tapaan kulauksen maitoa. Vuoden 2016 vuittaja Alexander Rossi oli toinen ja vuoden 2017 ykkönen Takuma Sato 3:s.
Fernando Alonso karsiutui kilpailusta. Hän menetti ulosajon vuoksi paljon harjoitusaikaa, ekkä muutenkaan McLarenilla mennyt hyvin. Vuoteen 2017 verrattuna auto oli täysin uusi ja tallikumppani Carlin oli vasta toista kautta mukana sarjaasa. Zak Brown onkin sanonut, että ensi kerralla tehdään asiat paremmin. Tässä hyvä esimerkki siitä, että Indycar-sarjassa kokemuksesta on apua. Seuraavaksi ajetaan kaksi kilpailua ensi viikonloppuna Detroitissa.

Audi juhli Formula E-sarjan Berliinin kilpailussa, kun Lucas Di Grassi ajoi voittoon, toiseksi ajoi Sebastieb Buemi ja kolmas oli Jwan-Eric Vergne. Tasaisessa sarjassa viidella kuljettajalla on vielä mahdollisuudet mestaruuteen. Kuukauden päästä ajetaan Bernissä.

Onneksi nämä viimeksimainitut kilpailut voi katsoa netistä uusintana.


0 comments

Sorry, comments are closed.