Aihearkisto: Formula

Viivojen välissä…

Michael Buffer kuulutti kuljettajat radalle ennen Yhdysvaltain Grand Prix:tä ja hetki ennen starttia sanoi kuuluisat sanansa ”Let’s get ready to rumble” eli pannaan rähinäksi. Kun valot sammuivat, Sbastian Vettel syöksyi ensimmäiseen mutkaan ensimmäisenä. Ikävä kyllä tämän jälkeen voittotaistelu tyrehtyi jo ennen puolta väliä.

Mercedes ja kaikkien aikojen parhaimpiin kuuluva Lewis Hamilton olivat laatineet erinomaisen rengastaktiikan ja britti ajoi uransa 62. voittoonsa. Vettel ajoi toiseksi ja kolmanneksi tuli alunperin Red Bullin Max Verstappen. Harmittavasti hän sai viiden sekunnin aikasakon selvästä oikaisemisesta ohittaessaan Kimi Räikkösen radan toiseksi viimeisessä kaarteessa, jossa käytännösä ajetaan kolme mutkaa kerralla. Näin Räikkönen nousi kolmanneksi ja sai vastailla pikajouksulegenda Usain Boltin kysymyksiin palkintojenjaon jälkeen. Haastattelun aikana Lewis kaatoi Boltin niskaan shampanjaa.
Vaikka Verstappen putosi neljänneksi, hänen ajonsa oli loistava, sillä hän nousi 15. ruudusta. Ilman lähtöruuturangaistusta hän olisi lähtenyt ruudusta viisi, jolloin hän olisi parhaimmillaan taistellut jopa toisesta sijasta Vettelin kanssa.

Kisa jälkeisessä haastattelussa Verstappen syytti tuomari Garry Connellya rangaistuksen antamisesta haukkuen häntä idiootiksi. Kuule Max, sinulla on vielä paljon opittavaa formuloista, ymmärrän toki pettymyksesi. Ayrton Sennallakin paloi aikoinaan käämit Ron Dennisin kanssa monta kertaa.
Entä Valtteri Bottas? Hänen kilpailunsa ei onnistunut millään, sillä renkaat hajosivat lopussa pakottaen hänet ylimääräiseen pysähdykseen. Viides sija varmisti Mercedes-tallille valmistajien maailmanmestaruuden ja tämän vuoksi Valtterilla on tärkeä rooli tallissa.

Daniil Kvjatin paluu Toro Rossolla meni hyvin, ei hankaluuksia tai sukelluksia ja Uuden-Seelannin Brendon Hartleyn debyytti sujui mallikkaasti. Auton tuominen maaliinhan on minimitavoite tulokaskuskille. McLarenin Fernando Alonsoa käy sääliksi, jälleen keskeytys kroonisesti yskähtelevän Honda-koneen vuoksi. Tämä saa Indy 500-ajon näyttämään mestariteokselta. Force Indian Esteban Oconin ja Sergio Perezin kaksintaistelu oli osuvaa viihdettä muuten mitäänsanomattomaan kilpailuun.

Hamilton varmistaa mestaruuden ensi viikolla ajettavassa Meksikon osakilpailussa, jonka lähtö on sunnuntaina heti perinteisen Ylen uutislähetyksen jälkeen.

Can anyone beat Mr. Hamilton?

Let’s try something different, an english blog post…

In the land of the rising sun, Japan lies a Suzuka International Racing Course. A faboulous track to drive in video games. Last weekend’s Japanese Grand Prix was a disaster for Scuderia Ferrari, once again. Sebastian Vettel had a spark plug problem and he had to retire early, which was a famous nail in the coffin for his world championship dreams.

Lewis Hamilton won his fourth race since summer break without any problems and his team-mate Valtteri Bottas sacrified his podium spot to help the undisputed number one driver of ”silver arrow” squad. Red Bull Racing is catching Ferrari in the constructor’s championship and the Austrian team had a wonderful gp, with second and a third place courtesy of Max Verstappen and ever so happy Daniel Ricciardo. What about the Finnish drivers? Well Valtteri Bottas and Kimi Räikkönen just drive, they didn’t do anything special. Except Kimi passed few drivers in the opening laps. They had a grid penalties do the gearbox changes, so their chances for a good race went on saturday.

Hamilton has a 59 point lead to Vettel in the drivers standings, so championsip battle is over. The brit from Stevenage is to good, the only way you can probably win him is in the video games. Congratulations once again for your fourth world championship Mr. Hamilton, would you like to have a cup of tea?

Next race is in the challenging Circuit of the Americat (COTA), located in Austin, Texas. Luckily i don’t have to put a alarm clock to ring.

During the two week break in f1, i can enjoy some old races from Senna and Schumacher era and watch some NHL hockey. Why? Cause i’m an hockey journalist – sort of.

Max attack – osa 2

Ferrarin viikonloppu Malesiassa oli Grande Catastrofe. Vettelin nousukin oli lievä torjuntavoitto.

Heti aika-ajojen alussa Sebastian ilmoittaa radiossa turbon kadonneen, sitä ei saatu korjattua joten saksalainen lähti kilpailuun joukon hänniltä. Vaihdelaatikon vaihdosta seurannut rangaistus oli nimellinen. Kaikki kaatuu, kuin tuore spaghetti hellalle. Kimi Räikkösen autoon iskee samankaltainen ongelmat lähtöruutuihin ajettavalla nk. istallaatiokierroksella. Auto työnnettiin varikolle ja espoolaisen päivä loppui siihen.

Lewis Hamilton johtaa ensimmäiset neljä kierrosta, mutta erinomaisen lähdön saanut Max Verstappen tulee avausmutkassa ohitse. Daniel Ricciardo pitää Valtteri Bottasta pilkkanaan ja nappaa helposti kolmannen sijan. Kaikessa hiljaisuudessa Vettel nousee tasaisesti muiden ohitse ja hankkii tarvittavat 12 pistettä neljännellä sijallaan. Muitakin taistelupareja syntyy, kuten Sergio Perez-Romain Grosjean ja Jolyon Palmer-Esteban Ocon. Debyyttikisansa Toro Rossolla ajanut Pierre Gasly teki keskittyneesti työtään ja toi autonsa maaliin 14:sta.

Verstappen piti päänsä kylmänä ja otti uransa toisen voittonsa perheen riemutessa. Siskon kyyneleitäkin näytettiin tv-kuvissa. Lauantainan lentävä hollantilanen täytti 20 vuotta. Erinomainen syntymäpäivälahja. Hamilton turvasi mestaruusjohtoaan toisella sijallaan ja Daniel Ricciardo hymyili palkintopallin kolmantena jäsenenä.
Valtteri Bottas on kadottanut vauhtinsa kesätauon jälkeen. Auto ei toiminut halutulla tavallaan ja haastattelussakin totesi olevansa pettynyt viidenteen sijaan. McLarenin Stoffel Vandoorne oli toistamiseen seitsemäs ja jälleen Fernando Alonsoa nopeampi. Belgialaisesta kannattaa jatkossakin puhua. Kilpailun jälkeisellä jäähdyttelykierroksella nähtiin erikoinen kolari. Williamsin Lance Stroll ei huomannut Sebastian Vetteliä ja kanadalainen täräytti nelinkertaisen maailmanmestarin Ferrarin tuhannen päreiksi. Kilpa-autoissakin on peilit, joilla käyttötarkoitus.

Kimin keskeytys pisti jälleen salaliittoteoriat liikkeelle autojen tahallisesta kopeloimisesta Vettelin hyväksi. Kimin ajotaidot tiedetään Maranellossa, eikä häntä sinne turhaan ole palkattu. Vettel edustaa nuorempaa kuskisukupolvea ja mestaruustaistelussa talli haluaa tukea häntä kaikin tavoin. Näin oli Schumacherin aikanakin, jolloin Eddie Irvine ja Rubens Barrichello turvasivat Ferrarille tärkeitä pisteitä.

Hamiltonin johto Vetteliin MM-sarjassa on 34 pistettä. Lewikseltä pieleen mennyt kisa ja Vettelin voitto kääntäisivät asiat päälaelleen, joten britin ei kannata vielä juhlia neljättä maailmanmestaruutta. Valmistajien pisteittä Mercedes johtaa Ferraria 118 pisteellä, tässä taistossa peli on selvä.

Heti ensi sunnuntaina ajetaan suosikkiratohini kuuluvalla Suzukalla Japanissa. Ei muuta, kuin herätyskello soimaan ja kahvia tippumaan.

Siinäkö se oli?

Sen piti olla Ferrarin suuri mahdollisuus, iltakilpailu vaikealla Singaporen katuradalla tarjosi olosuhteet – Vettel ajoi upeasti paalupaikalle…

Mutta tifosojen riemua ei kestänyt, kuin noin 300 metriä. Lähtökiihdytyksessä Max Verstappenin Red Bullin vasen eturengas osuu Kimi Räikkösen takarenkaaseen ja suomalainen kimpoaa Sebastian Vettelin autoon. Tuloksena molempien keskeytys. Sijaiskärjsijäksi joutuu Fernando Alonso, jonka McLarean osuu Kimin liukuvaan Ferrariin. Sadesää lisäsi haastavuutta, joten ajatus turva-auton perässä lähtemiselle oli ajankohtainen. Näin ei kuitenkaan tehty. Kolari oli päivänselvä kilpailutilanne, lähdössä kaikki haluavat olla ensimmäisenä avausmutkassa. Tämä huomioon ottaen on turha etsiä syyllisiä.
Kilpailu oli tämän jälkeen perustylsä. Lewis Hamilton sanoi kiitti ja näkemiin ja otti mestaruuden kannalta jopa ratkaisevan voiton. Daniel Ricciardo ei pystynyt millään haastamaan ja oli toinen ja Valtteri Bottas teki kakkoskuskin hommat rutiinilla ajaen kolmanneksi. Yllätyksistä vastasivat Toro Rosson Carlos Sainz ja Renaultin Jolyon Palmer ajamalla sijoille neljä ja kuusi. Heidän välissään viidentenä ajoi Force Indian Sergio Perez. Varsinkin Sainzin suoritus ansaitsee kehut, hän sai paljon hyötyä avauskierroksen kolarista.Kisainsinööri sanoi radiossa vanhasta NBA-videopelistä tutun lauseen. Ei ollut yllätys, että nuori espanjalainen ajaa ensi vuonna lainasopimuksella Renaultin keltaisella autolla.
McLaren sai pientä lohtua Stoffel Vandoornen seitsemännellä sijalla. Kyseessä on belgialaislupauksen uran paras sijoitus.

MM-sarjassa Hamiltonin ero Vetteliin on 28 pistettä, joten seuraavat kisat britti voi ottaa rauhallisemmin. Mikäli mestaruus ratkeaa ennen päätöskilpailua, hän voisi lähteä aikaisemmalle talvilomalle – tosin tämä ei tallipäällikkö Toto Wolffille kelpaa. Ensin työt, sitten huvit. Kahden viikon päästä ajetaan Malesiassa, kyseinene Sepangin rata on ihanteellinen Mercedes-tallille, joten Ferrarin on pakko kehitellä kisataktiikoitaan ja hetimiten.

Indycar-sarja ajoi päätösosakilpailunsa Sonoman moottoriradalla Kaliforniassa ja paalupaikalta lähti vahvimmin mestaruudessa kiinni oleva Josef Newgarden. Andretti Autosportin Takuma Satolla ja Alexander Rossilla oli huo no päivä, ensin Indy 500:n voittajalla hajosi oikea takarengas ja Watkins Glenin voittaja kohtasi teknisiä ongelmia. Ranskan Simon Pagenaud’lle laadittiin neljän pysähdyksen taktiikka ja tämä toimi verrattuna muiden käyttämään kolmeen pysähdykseen.
Pagenaud siirtyi näiden ansiosta kilpailun kärkeen ja kurvasi voittajana ruutulipulle, mutta mestaruuden nappasi nuori amerikkalaisnen sijoittumalla toiseksi. Kolmanneksi päätöskilpailussa ajoi Will Power, joten Penske-talli sai kolmoisvoiton. Uransa ensimmäisen mestaruuden ottanut 26-vuotias Newgarden on sarjan nuorin mestari sitten vuoden 2003 ja ensimmäinen amerikkalainen viiteen vuoteen. Yhdysvalloissa tykätään kovasti, kun oman kylän poika voittaa.
Roger Pensken päätös hankkia Newgarden Juan Pablo Montoyan tilalle oli fiksu veto, sillä tenneseeläinen ajoi tasaisesti läpi kauden ja mestaruuden ratkaisevat kisat olivat loppukaudesta, jolloin Newgarden voitti Iowan jälkeen kuudesta kilpailusta neljä.

Ensi kaudella ajettaan uusilla autoilla ja samalla luovutaan moottorivalmistajien aerodynamiikkapaketeista eli ylimääräisistä siivenpalasista, mitkä aiheuttivat useita keltaisia lippuja. Ensi maaliskuuta odotellessa voi fiilistellä vanhoja kilpailuja.

Tansitaan susien kanssa

Oli hyvä päätös viettää sunnuntai-iltapäivä formuloiden sijaan koripallosta nauttien, niin tylsä oli Italian Grand Priz Monzassa.

Lähtövalojen sammuttua ja ensimmäisten kierrosten jälkeen Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas ajoivat rauhassa kaksoisvoitton ja Sebastian Vettel oli tutusti kolmas, mikä toi lohtua Ferrari-faneille eli tifosoille. Maranellon korskealla orilla oli hankala viikonloppu. Lauantain aika-ajoi vesittyi sananmukaisesti ja Hamilton tykistti parhaan kierroksen. Tällä hän sai nimminsä F1:sten paalupaikkaennätyksen. Daniel Ricciardo uusi Britannian Gp:n tempun nousemalla takaa harkituilla ohituksillaan neljänneksi. Miksei hän voisi ajaa Ferraria?

Max Verstappenilla oli jälleen epäonnea. Teinitähti kolaroi Felipe Massan kanssa ja hajotti autostaan eturenkaan. Hän kokosi itsenä ja nosti puanaisen härkänsä suosta sijoittumalla kymmenenksi. Pisteissä Hamilton johtaa Vetteliä kolmella pisteellä, kun lähdetään Aasian kiertueelle. Näissä kilpailuissa on Vettelin onnistuttava, muuten Hamilton voittaa neljännen mestaruutensa.

Watkins Glenin kosteissa olosuhteissa ajettu Indycar-kilpailu tarjosi tuttuun tapaan ohituksia, pyörähdyksiä ja taktiikkamuutoksia keltaisten heilumisen ansiosta.
Mestaruuskamppailun kannalta merkittävä käännen nähtiin vain 15 kierrosta ennen loppua, kun Josef Newgarden ja Sebastien Bourdais osuivat toisiinsa varikon ulostulossa. Kärkeen siirtyi jälleen paalulta lähtenyt Alexander Rossi, joka ei saanut helppoa kilpailua aikaiseksi – kiitos Scott Dixonin.
Uusiseelaisen takaa-ajo ei onnustunut ja näin Indycar-kausi 2016 sai 10:nnen voittajana 16 kilpailusta. Rossi otti uransa toisen voittonsa ja ensimmäisen moottoriradalla.
Dixon on mestaruussarjassa vain kolmen pisteen päässä Josef Newgardenista eikä Helio Castroneves ole, kuin 22 pisteen päässä. Nämä kolme ratkaisevat mestaruuden kauden päättävässä Sonoman kilpailussa syyskuun 17. päivä.

Kävin nauttumassa paikanpäällä Hartwall Arenassa Koripallon Em-kisoista, kun katsoin Ranskan ja Islannin välisen ottelun. Ranskan tähtipelaajat Boris Diww, Evan Fournier ja Kevin Seraphin olivat avainasemassa, kun Ranska tyylitteli lähes 40 pisteen voittoon. Islannin fanit ansaitsevat kehut komeista kannustushuudoistaan.
Susjengi on taistellut upeasti voittamalla Ranskan ja Puolan jatkoajalla ja kärsien niukan Slovenia-tappion. He ovat kiistattomasti maamme paras palloilujoukkue tällä hetkellä. Auuu…