Avainsana-arkisto: kelkkailu

Tähtiurheilijat jäällä

Hyvää iltaa… ai niin, ei tämä olekaan urheiluruutu.

Nuorten MM-kisoissa Kanadassa pelattiin hienoa jääkiekkoa ja siellä nousi esiin tulevia supertähtiä, kuten isäntämaan puolustaja Thomas Chabot, joka sai kisojen arvokkaimman pelaajan palkinnon sekä aikoinaan muun muassa Minnesota North Starsissa pelanneen Brian Bellowsin poika Kieffer, joka iski kahdesti jännittävässä loppuottelussa, joka venyi rangaistulaukauskilpailuun. En oikein pidä virallisesta sanasta, joka on voittomaalikilpailu. Yhdysvallat voitti kultaa, kun vain kerran kiekko meni maaliin rankkareissa ja Tyler Parsons torjui ”nikkarien” vedot.

Suomen turnaus meni pahasti pieleen, kun nuoret leijonat putosivat karsintasarjaan, onneksi Latvia kaatui. Miten tässä näin kävi? Jukka Rautakorpi on saanut paljon hyvää aikaiseksi jääkiekossamme, nyt ei tainnut ajatukset kohdata nuorten poikien kanssa. Tuore valmentaja Jussi Ahokas sai kokonaisuuden paremmin toimimaan. Toivottavasti ensi vuonna Buffalossa päästään puolivälieriin, mikä ainakin on minimitavoite.

Saksan ylivoimaa kelkkaradalla

Ratti- ja mahakelkkailun maailmancupkilpailut laskettiin Altenbergin tuiskeessa ja ainoastaan Kailie Humphries vei voiton isäntämaan ulkopuolelle, kun kanadalainen oli voittaja naisten kelkkakilpailussa. Todettakoon, että naiset kilpailevat ainoastaan kahden hengen kelkoissa. Miesten mahakelkassa voiton korjasi Christoper Grotheer ennen Latvian legendaa Martins Dukursia ja Axel Jungkia. Ero kärkikolmikon välillä oli 0,47 sekuntia.

Neljän miehen kelkoissa olosuhteet paranivat loppua kohti ja Johannes Lochnerin ryhmä oli nopein 0,41 sekunnin erolla ennen Venäjän Aleksander Kasjanovia. Kolmas oli Saksan Francesco Friedrich.

Ja minkä ihmeen takia sitten kirjoitan kelkkakisoista, eihän niissä suomalaisa näy? No tuota, nämä kelkat ovat isompia versiota pulkista, joilla laskin pikkupoikana, toinen selitys on yksinkertaisempi. Katsoin kisoja Eurosportilta.

Kelkkailua ja irtisanomisia.

Suomalaista urheilukansaa puhutti viime viikolla jalkapallomaajoukkueen valmentajan Hans Backen irtisanominen. Olen keskustellut asiasta Futisforumilla ja hänen motivaationsa kyseenalaistaminen on ymmärrettävää. Samaan lopputulokseen tuli pohdinnoissaan Urheilulehden jalkapallotoimittaja Jussi Leppälahti. Miten ihmeessä Palloliitto alkujaan valitsi päävalmentajan, jonka ura on ehtoopuolella? Mikä sai hänet viihtymään Ruotsin TV¤:n asiantuntijana paremmin?

Ehkä Backe ei vaan kestänyt huonojen tulosten saamia haukkumisia ja Palloliitto turhautui hänen työpanokseensa. Kaikesta huolimatta kiitos Hans ja onnea tulevaisuuteen.

Markku Kanerva oli varatutunut päävalmentajan pestiin jo tovin ja tunnen, että hänellä on kultainen kosketus ”Huuhkajien” valmentamisessa. Nyt aloitetaan pitkä prosessi kohti 2020 Em-kisoja. Onnea matkaan ”Rive”.

Sitten talvisempiin maisemiin. Yhdysvalloissa laskettiin kunnon lumisäässä sekä Ohjaskelkkailun, että Ratti- ja mahakelkkailun maailmancup-osakilpailut. Oliko Donad Trump twiitannut luontoäidille?

Ohjaskelkkailun, jossa lasketaan jalat edellä kilpailut käytiin Park Cityssä. Vuoden 2002 olympiaradalla. Miesten voiton vei Venäjän Roman Repilov ennen Itävallan Wolfgang Kindliä ja Italian Dominik Fischnalleria. Naisten kilpailun palkintosijat menivät Pohjois-Amerikkaan, sillä voittoon laski Erin Hamlin. Kaksoisvoiton Yhdysvaltoihin toi Emily Sweeney ja kolmas oli Kanadan Alex Gough. Parikilpailun voitti Saksan Tobias Wendl-Tobias Arndt ja toiseksi tuli Latviasta Sicsin veljekset Andris ja Juris. Kolmansia olivat saksalaiset Toni Eggert-Sascha Benecken.

Lake Placidissa laskettiin Ratti- ja mahakelkkailukisat. Nelimiehisissä jouduttiin viivyttämään toisen kierroksen kulkua kolareiden takia. Tiukan kilpailun voitti Sveitsin Rico Peter ennen USAN:n Steven Holcombin ryhmää. Kolmanneksi laski Kanadan Chris Krippsin nelikko. Miesten mahakelkan voitti Venäjän Aleksander Tretjakov ennen Matthew Antoinea ja Yun Sungbinia. Kelkkakaravaani menee uudenvuoden jälkeen Saksaan.

Näin loppuun pahoittelut tulosluetteloinnista.

Ura pakettiin ja kelkkailukausi käyntiin

Tässäpä riittää pohdittavaa: Kuka ajaa Lewis Hamiltonin tallikaverina hopeanuolella?

Nico Rosberg ajatteli tulevaisuuttaan ja elämänsä tavoitteita. Lopulta hän ilmoitti lopettavansa formula yksi-uransa. Kun kuulin tästä perjantaina, niin piti oikein varmistaa asia BBC:n ja Sky Sportsin sivuilta, ettei vaan kyseessä ollut vitsi. Uutinen oli paikkaansa pitävä. Rosberg ajatteli myös vaimonsa ja tyttärensä parasta päätöstään miettiessä. Enää ei ollut tarvetta vaarantaa henkeä kilpa-autoilun nimissä. Kiitos Nico 11 vuodesta.

Mercedes-tallin johdolla on ehdokkaina monta hyvää kuljettajaa, joista kuitenkin kaksi nousee toistuvasti esile. Suoritusvarma suomalainen Valtteri Bottas sekä yhden kauden Manor-autolla ajanut Pascal Wehrlein. Molemmilla on suhteita Mercedes-talliin, mutta itse ajattelisin Toto Wolffin saappaissa ottaa kuljettajaksi Bottaksen, koska hänellä on kokemusta eikä virheitä tule kovinkaan usein. Toiseksi Bottas saa nyt todellisen unelmatilaisuuden näyttää potentiaalinsa.

Se formuloista, nyt mennään kelkkaradalle. Kanadan Whislerissä laskettiin ratti- ja mahakelkkailun maailmancupin avauskilpailut maailman nopeimmalla raddal, joka sai isännöidä vuoden 2010 talviolympialaiskoitoksia. Miesten mahakelkkailussa voiton vei Etelä-Korean Yun Sungbin ennen Aleksander Tretjakovia ja Yhdysvaltain Matthew Antoinea.
Kelkkailun kuninkuuslajina pidettävä Neljän miehen kelkka oli tasainen, sillä kärkikymmnikkö oli 0,7 sekunnin päässä toisistaan. Voittajaksi laski venäläisen Aleksander Ksjanovin miehistö, jonka huippunopeus oli maalissa 150 km/h. Toinen oli Sveitsin Rico Peterin ryhmä ja kolmanneksi nousi Saksan Johannes Lochnerin miehistö, joka oli avauskierroksen jälkeen sijalla 11. Kylläpä on hurja laji. Ei siis ole ihme, että rattikelkkailua kutsutaan jääurheilun formula yhdeksi.

Komea lopetus uralle

NFL:n historian parhaisiin kuuluva pelinrakentaja Peyton Manning päätti komean uransa viime yönä uransa toiseen Super Bowl-mestaruuteen – ellei hän tee paluuta pelikentille. Denver Broncos voitti loppuottelussa Carolina Panthersin pistein 24-10.
Pelillisesti ottelu oli puolustusvoittoinen, sillä vain kahdesti hyökkäysvuoro päättyi Touchdowniin. Denverin potkaisija Brandon McManus sai kaikki kolme potkumaaliyritystä tolppien väliin. Ratkaiseva suoritus nähtiin viimeisellä neljanneksellä, kun Cam Newton rähmäsi pallon ja T.j Ward riisti sen Broncosille. Tilanteesta seuranneen hyökkäysvuoron Broncos käytti hyväkseen ja Vince Lombardi Trophy matkasi kolmanne kerran Coloradon osavaltion pääkaupunkiin. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin puolustuksen linjamies Von Miller, jonka puolustustehokkuuss oli avainasemassa. Miller sai aikaiseksi neljän pallonmenetystä sekä seitsemän pelinrakentajan säkitystä.
Mikäli et ymmärrä amerikkalaista jalkapalloa, niin tämän opasvideon avulla laji tulee tutuksi.

Seuraavaksi tämä kirjoitus lähtee kelkkaränniin, nimittäin viikonloppuna laskettiin St. Moritzin radalla maailmancupin osakilpailu. Mahakelkkailussa Korean Sungbin Yun otti uransa ensimmäisen voiton ja Dukursin veljekset Latviasta nousivat hänen vierelleen palkintopallille. Naisten kilpailun voitti Itävallan Janine Flock. Rattikelkkailussa naisten voittoon laski USA:n Elana Meyers Taylor ja kahden miehen kelkassa kotiyleihö sai juhlittavaa, kun Beat Hefti laski voittoon.

Sunnuntaina oli sitten neljän miehen kelkat lumisissa olosuhteissa, mutta se ei hidastanut Saksan Maximillian Arndtin menoa. Hän laski tyylikkäästi voittoon ennen yllätyskakkosta Itävallan Benjamin Maieria. Kolmanneksi laski Latvian Oskars Melbärdis. Täytyy muistaa, että kelkassa on kuljettajan lisäksi kaksi jäsentä sekä tärkein eli jarrumies.

Myös ohjaskelkkailun puolella Saksa jatkaa ylväitä perinteitään. Felix Loch otti jo kuudennen peräkkäisen voiton miesten yksiköissä Sotshin olympiaradalla.

Ja lopuksi formulaa – ilman saasteita. Formula E-sarjan kilpalu Buenos Airesissa oli viihdyttävä. Sam Bird ajoi kuin rallikuljettaja, mutta onnistui pitämään joukon hänniltä nouseen Sebastien Buemin takanaan. Kolmanneksi ajoi Lucas Di Grassi, joka kavensi Buemin sarjajohdon vain neljään pisteeseen.

Mukavaa viikonalkua.

Juhlia ja kunnianosoituksia

Real Madridin tähti Cristiano Ronaldo palkittiin jo toisen kerran peräkkäin parhaan pelaajan Kultaisella pallolla. Yhtään väheksymättä hänen saavutuksiaan viime vuodelta, joihin kuuluu lukuisien maalien lisäksi Mestarien Liigan voitto. Olisin itse antanut palkinnon Saksalle maailmanmestaruuden torjuneelle Manuel Neuerille. Saman ajatuksen kanssani jakaa Iltalehden toimittaja kolumnissaan.

Kuten vuosi sitten oletin, Kanada tuli ärsytettynä jäälle nuorten MM-kisoissa ja voitti lähes murskaavaan tyyliin ensimmäisen maailmanmestaruuden kuuteen vuoteen. Avainpelaajia olivat hyökkääjät Curtis Lazar, Sam Reinhart sekä ihmepoika Connor McDavid. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon suomensukuinen Jake Virtanen, joka lähetti meille terveisiä kultajuhlien yhteydessä. Tekijänoikeussyihin vedoten en voi linkata teille alkuperäisselostuksen sisältävää maalikoostetta loppuottelusta.
Kisojen päätyttyä suomen luetuin jääkiekkosivusto Jatkoaika nimesi oman tähtikentällisensä.

Maanantain vastaisena yönä Anaheimissa juhlittiin suomalaista legendaa, kun Teemu Selänteen numero kahdeksan nostettiin Honda Centerin kattoon. Asiaankuuluvasti tapahtumasta kirjoitettiin jo edeltävällä viikolla jopa naurettavuuksiin saakka, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon, minkälaisen työn Selänne teki jäällä ja sen ulkopuolella.

Kelkkailun maailmancup jatkuu Saksan kierroksella. Viime viikonloppuna laskettiin Altenbergissä, jossa voittoihin laskivat Venäjän Maria Orlova naisten mahakelkassa sekä Latvian Martins Dukurs miesten mahakelkassa. Saksan ja USA:n ryhmät juhlivat sekä kaksi- että nelimiehisten kelkkojen kisoissa. Kannattaa mainita, että naiset eivät kilpaile neljän hengen kelkoissa.
Karavaani jatkaa kulkemista kohti ensi viikolopun Känigseen kelkkarataa.

Illalla juhlitaan Suomen Urheilugaalassa viime vuoden parhaita urheilijoita ja niistä mainitsen seuraavassa tekstissä.