Avainsana-arkisto: Ralli

Bourdais’n juhlat Floridassa

Suomen ainoa Indycar-bloggari on jälleen vauhdissa, kun uusi kausi on saatu käynttin.

St. Petersburgin kadulla ajettiin hieno kilpailu. Ranskan Sebastien Bourdais lähti viimeiseltä siljalta ja nousi hyvin ajoitetun varikkokäyntinsä ansiosta. Kilpailun ratkassut ohitus nähtiin kierroksella 37, kun nelinkertainen Champ Car-mestari ohitti viime vuoden mestarin Simon Pagenaud’n. Bourdais johti 110 kierroksen mittaisesta kilpailusta 69 kierrosta. Hallitseva mestari Pagenaud oli kilpailun toinen ja kolmanneksi ajoi Ganassi-tallin Scott Dixon. Paalupaikalta lähteneen Will Powerin kilpailu meni piloille varikkokäynnin aikana, kun hän ajoi ilmaletkun päältä. Lopulta hän keskeytti tekniseen vikaan kierroksella 99.

Yllättävän vähän nähtiin turva-autoa radalla. Vain kahdesti yhteensä kahdeksan kierroksen ajan. Ensimmäinen kerran turva-auto kutsuttiin radalle avauskierroksella, kun viisi autoa kolaroi radan 3. mutkassa. Osallisina olivat mm. Carlos Munoz, Charlie Kimball sekä Helio Castroneves. Toisen kerran tuplakeltaisia heilutettiin 25. kierroksella, jolloin Tony Kanaan ja Mihail Aljoshin osuivat yhteen.

Voitto oli Bourdaislle uran 36. ja hän teki ”donitsit” heti ruutulipun jälkeen. Kausi jatkuu huhtikuun 9. päivä arvostetulla Long Beachin Grand Prix:llä.

Ralli- aja mahdollisimman lujaa vaikeissa olosuhteissa. Tästä me suomalaiset tykkäämme, kirjoittihan legendaarinen Rauli ”Badding” Somerjoki aiheesta kappaleen. Meksikossa ajettiin kauden kolmas MM-osakilpailu ja Toyotalle ralli oli hankala. Avauspäivänä tulleet moottoriongelmat vaikeuttivat pisteiden keräämistä ja tallipäälikkö, rellilegenda Tommi Mäkinen päätti, että loput erikoiskokeet käytetään autojen testaamiseen.

Voiton veti lopulta Citroenilla Kris Meeke, vaikka hän ajoi ulos viimeisellä tv-erikoiskokeella, jonka viisi nopeinta saavat lisäpisteitä. Toiseksi ajoi Fordin Sebastien Ogier ja kolmanneksi ajoi Hyundailla Belgian Thierry Neuville. Neljä edellistä maailmanmestaruutta voittanut Ogier jatkaa pistejohdossa kohti legendaarista tuhansien mutkien rallia eli Korsikaa, joka ajetaan huhtikuun 6.- 9. päivä.

Rallitähti on syttynyt

Viikonlopun kovin uutinen ei ole Kaisa Mäkäräisen pronssi ampumahiihdon MM-kisoista vaan Kalle Rovanperän voitto Mikkelin SM-rallissa.

Ruotsin MM-rallin vuonna 2001 voittaneen Harri Rovanperän pojan suoritus oli ilmiömäinen, hän hallitsi rallia täydellisesti rengasrikosta huolimatta ja voitti uran ensimmäisen SM-rallin. Kalle sai AKK-Motorsportilta, joka vastaa autokilpailujen säännöistä Suomessa erikoisluvan osallistua ralleihin alaikäisenä. Hän on jo voittanut kahdesti Latvian sarjan mestaruuden. Ei ole ihme, että jo nyt puhutaan debyytistä MM-sarjassa.
Näin Kalle ajoi viikonloppuna.

Jääkiekon SM-liigassa tuomarit tekivät selvän virheen, kun hyväksyivät Tapparan Henri Haapalan maalin Ilvestä vastaan. Kuvista käy selvästi ilmi, että kiekko ei koskaan ollut lähelläkään maalia. Toiseksi, miksi he eivät soittaneet videotuomarille asian varmistamiseksi. Tämä pisti jo epäilemään salaliittoteorioita Tapparan suosimisesta.

Ehkä tuomareille voisi antaa suurnnusohjelmilla varustattuja tabletteja avuksi tarkistuksia varten.

Saksan Laura Dahlmeier voitti yhteensä viisi kultaa Itävallan Hochfilzenissä käydyissä ampumahiihdon MM-kisoissa. Yhdysvallat sai menenstystä, kun Susan Dunklee oli yhteislähtökilpailun toinen, jo aiemmin Lowell Bailey voitti kultaa miesten normaalimatkalla. Kaisa Mäkäräinen hiihti viimeisen lenkin kovaa ja ohitti Tsekin Gabriela Koukalovan. Ja kotisohvilla hypittiin onnesta, tosin minä en pomppinut. Kaisalle voisin antaa vinkiksi nopeuttaa ampumista. Ei sitä hutia tarvitse pelätä.

Formula E-sarja palasi talvitauolta Buenos Airesin kilpailulla. Lucas Di Grassin auto suti lähdössä ja Sebastien Buemi otti jo alussa kärkipaikan, jonka hän piti autonvaihdon jäkeenkin ruutulipulle. Keskijoukossa nähtiin viihdyttävää taistelua, joten siinä mielessä kilpailu oli hyvää seurattavaa. Buemi on voittanut kaikki kolme ajettua osakilpailua. Toiseksi ajoi Jean-Eric Vergne ja kolmaDs oli paalulta lähtenyt Di Grassi.
Pisteissä Buemin johto Di Grassiin kasvoi 29 pisteeseen. Seuraava kilpailu ajetaan Meksikossa 1. huhtikuuta, joten sitä ei tarvitse niin pitkään odottaa.

Parhaillaan on menossa rattikelkkailun MM-kisat Saksassa. Ne niputan yhteen ensi viikolla.

Kilvanajoa missä vain

Moottoriurheilu käsittää monia eri kilpailumuotoja erilaisilla autoilla, Suomessa niistä suurimman mediahuomion saavat menestyksekkään historiansa vuoksi Formula 1 ja ralli.
Suomalaiset saivat ilonaiheita, kun Jari-Matti Latvala voitti legendaarisen Neste Oli Rallin Jyväskylässä, joka tunnettiin aikoinaan Suurajoina. Ikävä kyllä hänen tallitoverinsa Sebastien Ogier on jälleen matkalla kohti maailmanmestaruutta ja seuraaava kisa ajetaan Saksassa asfaltilla, mikä sopii ranskalaiselle, kuin Volkswagen perheenisälle.

Lexington, vajaan 5000 asukkaan pieni kylä Ohion osavaltiossa sai viikonloppuna paljon vieraita, kun Indycar-sarja kävi ajamassa Midi-Ohion radalla. Kilpailussa polttoainetaktikointi nousi pääosaan ja voittajaksi ajoi Ganassi-tallin Scott Dixon, toiseksi ajoi paalulta lähtenyt Sebastien Bourdais ja kolmanneksi ajoi Kanadan James Hinchcliffe. Kilpailun lähdössä Tony Kanaan ja Marco Andretti kolaroivat.
Sarjan tasaisuudesta kertoo voittajien määrä, kymmenen mikä jo sinällään tekee sarjasta jopa Formula 1:kkösiä kiinnostavamman.
Penske-tallin Will Power ja Helio Castroneves jatkavat pistetaulukon kärkikaksikkona perässään Ryan Hunter-Reay, kun kaudesta on enää kolme kilpailua jäljellä mitkä ajetaan peräkkäisinä viikonloppuina Milwaukeessa lyhyellä ovaalilla, Sonomassa moottoriradalla ja Fontanan ovaalilla.

Euroopan suosituin vakioautosarja, DTM kävi ajamassa Itävallan Red Bull Ringillä, BMW otti kolmoisvoiton sarjakärki Marco Wittmanin johdolla. Itse asiassa sarjan autot muistuttavat henkilöautoja vain ulkoisesti, sillä se on rakennettu kilpa-radoille ja kuljettaja istuu ohjaamossa F1-tyyliin makuuasennossa. Kirjoittaja tietää tämän istuttuaan autonäyttelyssä DTM-autossa.

Sebastien Loeb ja Citroen ovat löytäneet uuden sarjan, missä he pesevät kaikki muut. Nimittäin Vakioautojen MM-sarjassa Citroen hallitsee ylivoimaisesti. Sunnuntaina kotiyleisönsä edessä ajanut Jose Maria Lopez voitti molemmat lähdöt ja johtaa sarjaa selvällä piste-erolla.

Turvallista matkaa maanteillä.